Ainutlaatuinen yhteiskeikka – Rockin SM-kisojen 1984 kärkikolmikko Peer Günt, Kolmas Nainen ja Keba esiintyy Tullikamarilla

Pakkahuoneella elokuussa järjestettävä konsertti siivittää kuulijat maineikkaan musiikkikilpailun tunnelmaan ja tarjoilee rakastettujen yhtyeiden hittejä koko illan.

Tampereen Tullikamarilla on tiedossa iloinen jälleennäkeminen 24.8., kun legendaaristen Rockin SM-kisojen 1984 kärkikolmikko Peer Günt, Kolmas Nainen ja Keba nousee pitkästä aikaa yhdessä lavalle. Paikkansa kotimaisen rockin kaanonissa lunastaneet yhtyeet tarjoilevat faneilleen ikimuistoisen illan suosikkikappaleiden ja harvinaisten helmien parissa.

– Ystäväni, Alivaltiosihteerin Pasi Heikura heitti ilmoille, että nyt kun Keba taas keikkailee, niin tällainen tapahtumahan olisi mahdollinen. Pohdin asiaa sekunnin ja tajusin, että totta tosiaan! Vuoden -84 Rockin SM:stä lähti liikkeelle kolme kotimaisen rockin omaäänistä klassikkoa, ja on valtavan innostavaa saada heidät samalle lavalle juhlistamaan tämän lähtölaukauksen 40-vuotisjuhlaa, kertoo Tullikamarin ohjelmapäällikkö Janne Laurila.

Sukupolvikokemukseksi muodostuneet Rockin SM-kisat esittelivät kiehtovia yhtyeitä yleisölle aina 1970-luvulta 2010-luvulle asti. Kilpailusta ponnisti parrasvaloihin useita sittemmin suuren suosion saavuttaneita bändejä.

Tullikamarin Pakkahuoneella elokuussa nähtävä Peer Günt on vakiinnuttanut paikkansa raskaan, englanninkielisen rockin kulmakivenä. Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat esimerkiksi ”I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star” ja ”Bad Boys Are Here”. Pauli Hanhiniemen luotsaama Kolmas Nainen on niin ikään tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran suomirockin areenoilla. Kukapa ei muistaisi tiuhaan radioaalloillakin kuultuja klassikkoja ”Tästä asti aikaa” ja ”Valehtelisin jos väittäisin”?

Keba puolestaan tunnetaan ennen muuta ”Kesä Espalla” -hitistään. Vaikka yhtyeen taival jäi lyhyeksi, bändi teki viime vuonna hurmioituneen paluun yleisöjen eteen Tampereella ja Helsingissä. Nyt luvassa on harvinaista herkkua, kun laulaja Ali Alikoski, kitaristi Asko Kallonen ja basisti J.P. Pulkkinen kollegoineen nähdään pitkän tauon jälkeen samalla lavalla kisakavereidensa kanssa!

Liput Rock SM 1984 Revisited -konserttiin tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 15.1. kello 12.00.

Lisätietoja:

Janne Laurila
ohjelmapäällikkö
Tampereen Kulttuurikamari Oy
janne@kulttuurikamari.fi
puh. 040 727 6134

Takaisin ylös