Tampereen keskeisiin tapahtumapaikkoihin kuuluva Tullikamari avautui torstaina 29. lokakuuta kaksi vuotta kestäneen perusparannuksen jälkeen. Pakkahuoneen ja Klubin loppuvuosi on täynnä tapahtumia: luvassa on yli 40 keikkaa ja yökerhoiltaa.
Vuonna 1901 valmistunut punatiilirakennus on herännyt jälleen eloon, kun kaksi vuotta kestänyt perusparannus on saatu päätökseen. Parannuksessa 125-vuotiaan arvokiinteistön historiaa ja arkkitehtuuria vaalittiin tarkasti, mutta tilat päivitettiin samalla vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Talon huima historia näkyy ja tuntuu edelleen kaikkialla, mutta kävijän tapahtumakokemusta on hiottu: talotekniikkaa ja ilmanvaihtoa on parannettu merkittävästi ja tiloista on tehty entistä viihtyisämmät ja esteettömämmät.
”Peruskorjauksen myötä talon julkisivu muistuttaa edelleen alkuperäistä, historiallista Tullikamaria, mutta sen sisällä toimii aivan huipputason tapahtumatalo modernilla teknologialla ja palveluilla. Akustointi ja esteettömyys on laitettu kuntoon viimeisen päälle, joten talo näyttää ja kuulostaa paremmalta kuin koskaan”, Tullikamarin toiminnasta vastaavan Tampereen Kulttuurikamari Oy:n ohjelmapäällikkö Janne Laurila kertoo.
”Vuonna 2016 Tullikamari valittiin Industry Awards -gaalassa vuoden keikkapaikaksi artistien äänestämänä, ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin voimme ylpeänä kertoa talon olevan entistäkin artistiystävällisempi. Tekniikka on huippuluokkaa aina Pakkahuoneen lavan seitsemän metriä leveää LED-screeniä myöten, ja myös upouudet takatilat saunoineen ja keittiöineen ovat huomattavasti aiempia tiloja viihtyisämmät”, Laurila jatkaa.
Avautuminen osuu myös kaksoisjuhlavuoteen: 125-vuotisjuhlaansa viettävän punatiilirakennuksen lisäksi Tullikamarin ja sen sisarustalo Tavara-aseman toiminnasta vastaava Tampereen Kulttuurikamari Oy täytti 25 vuotta. Yhtiö perustettiin vuonna 2001 Tullikamarin täyttäessä sata vuotta.
Esteettömyys ja saavutettavuus edellä
Historiallisen kiinteistön perusparannuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota tilojen saavutettavuuteen, esteettömyyteen ja turvallisuuteen, joita arvioitiin yhdessä kokemustoimijoiden kanssa.
Tullikamarille on rakennettu kolme uutta hissiyhteyttä, joiden ansiosta myös esiintymislavoille pääsee jatkossa hisseillä. Uudistuksissa on huomioitu myös madalletut palvelupisteet, oviautomatiikka, taktiiliopasteet, esteetön katselualue sekä sukupuolineutraalit WC-tilat molemmissa kerroksissa.
Saavutettavuus ei kuitenkaan ole vain fyysisiä ratkaisuja, vaan myös palveluasennetta.
”Modernit ja saavutettavat tilat luovat upean pohjan toiminnalle, mutta kaikkein iloisin olen silti meidän henkilökuntamme palveluosaamisesta. Pyrimme kohtaamaan jokaisen asiakkaan yksilönä ja hänen omien tarpeidensa mukaan. Kenen tahansa henkilökunnan edustajan puoleen voi aina kääntyä ja pyytää jeesiä, ja meihin saa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä jo ennen tapahtumaa. Löydämme varmasti jokaiselle parhaan tavan tulla nauttimaan keikoista”, Tampereen Kulttuurikamari Oy:n tuotantopäällikkö Lotta Ahtinen sanoo.
Talon henkilökunnasta suurin osa on saanut yhdenvertaisuuskoulutuksen, ja jokaisessa tilaisuudessa on paikalla häirintäyhteyshenkilökoulutuksen saanut työntekijä.
Syksyn ohjelmistossa yökerhoja, tuoreita nimiä ja juhlakeikkoja
Uudistuneen talon syksy käynnistyy Tampere Jazz Happeningista 29. lokakuuta. Syksyn aikana Pakkahuoneella ja Klubilla nähdään yli 30 livemusiikki-iltaa, joiden esiintyjiin kuuluvat muun muassa Olavi Uusivirta, Erika Vikman, Cledos, BÄMÄ, Stam1na sekä jo loppuunmyydyt OLGA ja Apulanta.
Keikkatarjonnan lisäksi myös Klubin perinteikäs yökerhotoiminta käynnistyy uudelleen. Ikonisista yökerhoistaan tunnetun Tullikamarin Klubin avajaisia juhlistetaan lauantaina 7. marraskuuta Grand Opening Mega Party -tapahtumassa, johon on vapaa pääsy. Syksyn yökerhoilloissa koetaan tuttujen klassikoiden kuten Hang The DJ’n, Big Popin ja Meininkidiskon rinnalla täysin uusia klubi-ilmiöitä.
”Yökerhopuolella koetaan kiinnostavia tuoreita konsepteja, kuten Crushroom ja Club Lame. Samaan aikaan keikkaohjelmistossa on mukana tuoreita pop-artisteja Nenerchystä OLGAan sekä perinteistä rokkia, kuten Peer Güntin ja Horsepowerin juhlakeikat sekä joulukuinen Popedan keikka, joka on jo tamperelainen klassikko”, Laurila kertoo.
Katseet käännetään pian myös ensi vuoteen. Vuosi 2027 käynnistyy perinteisellä Talvihelvetti-festivaalilla, minkä lisäksi keväällä on luvassa muun muassa runsas kattaus levynjulkistuskeikkoja. Suositut Päivähypyt ja tanssit siirtyvät Tavara-asemalta takaisin Tullikamarille tammikuusta alkaen. Myös Klubin lounaat palaavat tammikuussa.
”Erityisen innoissani olen kevään osalta niistä kaikista uuden musiikin tekijöistä ja nousevista nimistä, joita Klubin lavalla nähdään. Yleisölle tämä on mieletön tilaisuus päästä kokemaan tulevaisuuden yhtyeitä intiimillä lavalla”, Laurila hehkuttaa.
Kevään 2027 ohjelmisto julkistetaan joulukuussa.
Yleisötapahtumien ohella myös Tullikamarin tapahtumajärjestäjän palveluita on uudistettu yritys- ja yksityistilaisuuksien vuokrauspaketeilla.
Kuvia avautuneesta Tullikamarista löydät mediakansiosta.
Tutustu Tullikamarin ohjelmistoon: tullikamari.fi/ohjelma
Liput kaikille syksyn keikoille myy Tiketti.
Tutustu myös sisarustalo Tavara-aseman ohjelmistoon.
Kaikissa Tullikamarin ja Tavara-aseman tapahtumissa ovat käytössä turvallisemman tilan periaatteet ja häirintäyhdyshenkilötoiminta. Molemmat talot kuuluvat myös We Speak Gay -yhteisöön.