Closed Rooms Tour:
Cledos21:00
Dw 19:45
- Pakkahuone
- K18
- alk. 32,50€
- Ovelta 35€
- Ovet 19:00
Osta lippuja
Suomen suosituimpiin rap-artisteihin lukeutuva, julkaisu- ja keikkatauolta tänä vuonna näyttävän paluun tehnyt Cledos lähtee syksyllä kattavalle Closed Rooms Tour -klubikiertueelle.
Aktiivista julkaisutahtia ylläpitänyt ja muun muassa Spotifyn ykköseksi paluusinglellään Nene noussut Cledos on toiminut genrensä uuden sukupolven suunnannäyttäjänä jo lähes vuosikymmenen ajan. Energisistä ja näyttävistä keikoistaan tunnettu Cledos onnistuu uudistamaan soundiaan jatkuvasti eikä pelkää tuoda musiikkiinsa elementtejä myös muista genreistä. Cledos on huomioitu uransa aikana peräti neljällä Emma-ehdokkuudella.
Avaajana nähdään suuressa nosteessa oleva artisti Dw!
Dw on noussut nopeasti kotimaisen rap-musiikin kiinnostavimpien nimien joukkoon erottuvan musiikillisen ja visuaalisen tyylinsä ansiosta. Cledoksen kanssa viime perjantaina julkaistu uusi biisi ENEMMÄ nousi heti Suomen Spotify Top 50 -listan sijalle neljä. Myös Dw:n elokuussa julkaistu PALOKUNTA -hitti nousi sen sijaan sijalle kaksi.
Eteispalvelumaksu sisältyy sisäänpääsyn hintaan
Asiakkaan mukana tuleva avustaja pääsee tapahtumaan samalla lipulla
Huomioithan saapuessasi liikenteen poikkeusjärjestelyt ja muuttuneet kulkureitit!
Tapahtumissamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Lue lisää