Maailman ympäri Tullikamarin Klubilla – maailmanmusiikin konserttisarja

Huhtikuussa on luvassa kuubalaista rytmimusiikkia, brittiläis-irakilaista räppiä ja algerialaista aavikkorockia. Around The World on Tullikamarin lanseeraama konserttisarja, joka laventaa Tampereen maailmanmusiikkitarjontaa.

– Haluamme olla entistä monipuolisempi musiikkitalo. Siksi tuomme Tampereelle muutakin kuin länsimaisesta viitekehyksestä ponnistavaa populaarimusiikkia, ohjelmapäällikkö Janne Laurila toteaa.

Around The World -paraatin aloittaa dancehallia, cumbiaa ja reggaeta hiphopiin yhdistelevä kuubalainen La Dame Blanche. Kuumat karkelot pidetään lauantaina 4. huhtikuuta.

Taiteilijanimen takaa löytyvä Yaite Ramos on paitsi räppäri, myös huilisti ja perkussionisti, joka on kiertänyt yhtyeensä kanssa ympäri maailmaa ja soittanut mm. Unkarin Sziget Festivalilla ja Summerstage NYC:ssä Yhdysvalloissa. Luvassa on tanssittavan musiikin lisäksi rutkasti asennetta ja sosiaalista sanomaa.

La Dame Blanche on saanut rytmin vereensä geenien myötä: hänen isänsä Jesus ”Aguaje” Ramos on kuuluisa pasunisti ja Buena Vista Social Clubin taiteellinen johtaja.

Tanssi-illan avaa tamperelaisartisti Rebecca, jonka r’n’b-sävyistä musiikkia on kuultu jo mm. New Shit -singlellä. Loppuillan parketille vetää helsinkiläinen dj-kollektiivi Mellow Yellow.

Brittiläis-irakilainen räppäri ja aktivisti Lowkey esiintyy Klubilla lauantaina 25. huhtikuuta. Keikka on ensimmäinen Suomessa. Lowkey julkaisi kolmannen albuminsa Soundtrack to the Struggle 2 noin vuosi sitten. Se sisältää artistille läheisiä teemoja, kuten neoliberalismin kritiikkiä ja sodanvastaisuutta. Illan avaa kotimaisen kantaaottavan räpin kummisetä Hannibal.

Aavikkorockin tähtiyhtye Tamikrest soittaa Klubilla sunnuntaina 26. huhtikuuta. Vuonna 2006 Algerian Tamanrassetissa perustettu bändi yhdistelee musiikissaan perinteisiä pohjoisafrikkalaisia elementtejä länsimaiseen rockmusiikkiin: ryhmän materiaali on juurtunut syvälle kapinalliseen ishumar-rockiin ja tuareg-bluesiin, mutta Jimi Hendrixin, Pink Floydin ja Mark Knopflerin vaikutus on kuultavissa etenkin sähkökitaratyöskentelyssä.

Yhtyeen nimi Tamikrest tarkoittaa tamasheq-kielellä yhteyttä tai risteyspaikkaa. Se ilmentää bändin jäsenten erilaisten taustojen kohtaamista Tamikrestin musiikissa.

Tähän mennessä julkistetut Around The World -sarjan konsertit:
la 4.4. La Dame Blanche (CUB), Rebecca, Mellow Yellow DJ’s, 20,50/25 e
la 25.4. Lowkey (UK), Hannibal, 18,50/20 e
su 26.4. Tamikrest (ALG), 22,50 e
Liput kaikkiin ennakkoon Tiketistä.
 

www.boaviagemmusic.com/artist/la-dame-blanche
https://lowkeyonline.co.uk
www.tamikrest.net
www.tullikamari.net

Takaisin ylös