Klas Granqvist Tavara-aseman tekniseksi tuottajaksi – “Koen olevani ennen muuta asiakaspalvelutehtävässä”

Tullikamarin viereen avautuvan uuden konsertti- ja tapahtumatalon tiimi kasvaa jälleen! Tampereen Kulttuurikamari Oy on palkannut Tavara-aseman vastaavaksi tekniseksi tuottajaksi Klas Granqvistin. Granqvistilla on yli 25 vuoden kokemus tapahtuma-alalta ja äänentoistosta. Hänet on voinut aikaisemmin bongata muun muassa Pakkahuoneelta ja Klubilta teknikon ja lavamanagerin tehtävistä.

– Olemme erittäin iloisia, että Klas tulee täydentämään Tampereen Kulttuurikamarin tiimiä vahvalla osaamisellaan ja erinomaisella palveluasenteellaan. Tahdomme tarjota esiintyjille ja yleisölle upeita kulttuurielämyksiä varmistamalla, että valaistus, äänentoisto ja visuaaliset elementit toimivat moitteettomasti. Onkin hienoa, että saamme kokeneen ammattilaisen johtamaan Tavara-aseman tapahtumien teknistä tuotantoa, sanoo Tampereen Kulttuurikamarin kehitysjohtaja Tero Viikari.

Granqvist on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri ja valmistuu pian myös musiikkipedagogiksi. Hän on työskennellyt yrittäjänä ja työntekijänä lukuisissa televisio-, festivaali-, kiertue- ja konserttituotannoissa. Granqvistin työnkuvaan on aikaisemmin kuulunut ääni- ja järjestelmäsuunnittelua, äänentoistoa, esitysautomaatiota, projektinjohtoa sekä kiertue- ja tuotantomanagerina toimimista.

Granqvist on innoissaan uudesta tehtävästään Tavara-asemalla. Hänen tontilleen kuuluu teknisten palvelujen tuottaminen yhdessä talon oman henkilökunnan kanssa ja lisäksi tiivis yhteistyö AV-kumppani Torvinen Showtekniikan suuntaan.

– Tavara-asema yhdistää viimeisimmän esitys- ja tapahtumatekniikan perinteiseen kaupunkiympäristöön. Esiintyjien ja tuotantojen kirjo on varmasti laaja ja artistien tarpeet monenlaisia. Vaikka roolini onkin tekninen tuottaja, koen olevani ennen muuta asiakaspalvelutehtävässä. On tärkeää, että niin asiakkaiden, esiintyjien, yleisön kuin oman henkilökunnankin on mukava tulla Tavara-asemalle, Granqvist kiteyttää.

Tullikamarin jugend-tyyliseksi pikkusisarukseksikin kutsuttu Tavara-asema avaa ovensa 13. tammikuuta. Uusi tapahtuma- ja konserttitalo tarjoaa upean estradin tämän hetken kiinnostavimpien artistien keikoille, yritystapahtumille, kulttuurifestivaaleille ja messuille. Lue lisää Tavara-aseman omilta nettisivuilta!

Takaisin ylös