
Lama22:00
tba20:45
- Klubi
- K18
- alk. 30€
- Ovelta 35€
- Ovet 20:00
Osta lippuja
Suomipunkin kulttibändi Lama tekee kolme klubikeikkaa helmikuussa
Liput myynnissä nyt!
Viime kesänä kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen yllätyksenä yhden festivaalikeikan tehnyt suomipunkin legenda Lama lasauttaa suoraviivaisen rockmusiikin ystäville joululahjan ennakkoon. Bändi nähdään ensi helmikuussa kolmella klubikeikalla, joista ensimmäinen kuullaan Turun Logomon Teatrossa 16. helmikuuta, ja matka jatkuu Tampereen Tullikamarin Klubille seuraavana päivänä. Helsingin Tavastia-klubin pölyt tomutetaan katosta siitä seuraavalla viikolla, 23. helmikuuta.
Aktiivisesti vuosivälillä 1977–1983 toiminut Lama jäi määräämättömälle keikkatauolle 2010-luvun alkupuolella. Bändi julkaisi neljä biisiä sisältäneen Apuri-EP:n ja soitti muutamia keikkoja Brasiliassa keväällä 2013, mutta tämän jälkeen Lamaa ei ole nähty keikoilla ennen yhtyeen aktivoitumista viime kesänä. Mitään suunnitelmia tulevaisuuden suhteen ei myöskään ole tehty, ja Lama vetäytyy luolaansa jälleen helmikuun 2024 jälkeen.
Muutaman kerran vuosien mittaan yllätysvierailuita lavoille tehnyt Lama esiintyy helmikuun keikoilla yhtyeen viimeisimmässä kokoonpanossa, jossa ovat mukana Epe Kronholm, Jusa Ranta, Charlie Peräniitty ja Rane Raitsikka.
Tapahtumissamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Lue lisää