Tullikamarin tarina ja historia

Georg Schreckin suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1901 tullin käyttöön, josta nimi Tullikamari juontaa juurensa. Tila oli elinkeinoelämän käytössä tullilaitoksena yli 80 vuotta. Vuoden 1918 tapahtumien jäljet näkyvät edelleen luodinreikinä rakennuksen päädyn ulkoseinissä. Menneistä ajoista muistuttamaan on jäänyt myös talon oma kummitus, ilkikurinen Valtteri. 

Tänä päivänä Tampereen Tullikamaria hallinnoi Tampereen Kulttuurikamari Oy. Rakennuksen omistaa Tampereen kaupunki, joka luovutti tilan nykyiseen käyttöönsä vuonna 1988. Siitä lähtien Tullikamari on tullut tutuksi monille kotimaisille ja kansainvälisille elävän musiikin legendoille. Tullikamari on yksi Suomen arvostetuimmista keikkapaikoista, jossa esiintyy vuosittain lähes 600 kotimaista ja ulkomaista yhtyettä ja artistia kaikista genreistä. Pakkahuoneella ja Klubilla vierailee vuosittain yhteensä lähes neljännesmiljoona kävijää.